Johanna Sinisalo markkina-arvoteoriasta

Markkina-arvoteorian mukaan pariutuminen on resurssien vaihtoa: naisilla on seksuaalista valtaa, jota he vaihtavat miesten omistamiin resursseihin, kuten hyväksytyksi tulemiseen, kumppanuuteen, rahaan tai yhteiskunnalliseen statukseen. Resurssien vaihto on osin biologista ja siten tiedostamatonta: naaraan on haettava urosta jolla on mahdollisuus suojella ja ruokkia naarasta ja poikasia, uroksen on haettava naarasta jonka ominaisuudet viestivät korkeasta hedelmällisyydestä.

Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi tukee käsitystä pariutumisen pohjautumisesta biologiaan. Mikael on monissa suhteissaan kuten pariutumisdiskurssin nainen: fyysisesti heikompi osapuoli, miesten himoitsema, mutta pystyy kuitenkin henkisesti kontrolloimaan ympärillään olevia. Muiden henkilöiden tietoisuudessa olennaista on hänen lempinimensä, Enkeli. Mikael on viaton, suloinen, kultatukkainen poju. Myös Mikaelin oma kertojanääni tiedostaa muiden käsityksen itsestään ja käyttää sitä hyväkseen: ”hipaisen sormillani Tohtori Spidemanin reittä, hengitän häneen päin kutsuvin pikku huokauksin, annan silmieni sulaa hänen omiinsa.” ”nuolaisen huuliani kevyesti, ja sitten upotan häveliäästi katseeni tuoppiin.”

 

Henkiset valtasuhteet

Valtaa ja manipulointia pohditaan jokaisessa Enkelin ihmissuhteessa. Spiderman haluaa Enkelin, Enkeli käyttää häntä saadakseen tietoja peikoista. Ecke haluaa Enkelin, Enkeli käyttää häntä saadakseen kirjan. Vastaavasti Spiderman ja Ecke käyttäytyvät kiristävähkösti saadakseen Enkelin harrastamaan seksiä, tiedostavat että ilman lahjoja ei seksiä tipu. Valtaa käytetään siis molemmin puolin.

Martesiin Enkeli on aluksi hieman ruusuisesti ihastunut. Martes kuitenkin hyväksikäyttää Enkeliä niin työsuhteessa kuin yksityiselämässäkin: Enkelille ei kerrota että hän saisi paljon suuremmat rahat ottamistaan kuvista suoraan asiakkaalta eikä Martesin kautta kierrätettynä, ja tekijänoikeussopimuksella Martes huijaa Enkelin antamaan kaikki käyttöoikeudet firmalleen. Yksityissuhteessakin Martes haluaa olla se joka määrää tahdin, se joka päättää mitä ei tule tapahtumaan, ihailun ja palvonnan kohde, se joka voi päättää jättää. Mutta miksi Martesista tuntuu pahalta kun Enkeli lakkaa tuntemasta vetoa häneen? Valta tekee riippuvaiseksi vallassaolijankin.

Palomitan ja Pentin suhde kuvaa toisenlaista valtasuhdetta. Palomita, postimyyntimorsian, tulee erilaisesta kulttuurista, eikä hän näytä täysin ymmärtävän omia oikeuksiaan, vaan ajattelee miten mies, omistaja, päättää ja naisen osana on vain tyytyä siihen. ”Meillä on sananlasku: mies on kodin tukipilari, vaimo sen valo. Minulle on selitetty, että se tarkoittaa sitä että ilman valoakin tulee toimeen mutta ilman tukipilaria maja sortuu.”, ”Enkä minä voi nousta Penttiä vastaan. Se on mahdotonta. Nainen ei hylkää. Mutta minkä voin sille, jos hän hylkää minut?”

Enkelin ja Pessin vuorovaikutus toistaa Palomita-Pentti -kuviota. Palomita on postimyyntimorsian joka lukitaan sisälle, Pessi on villieläin joka lukitaan sisälle. Palomitalle ostetaan valjaat ja halkiohousut ja jatko jätetään kuvittelun varaan, Enkeli vetää peikkoa lähemmäs ja laukeaa pitkin peikon selkää.

Olennainen ratkaisu on tehdä päähenkilöstä homo. Reviiriä puolustavan peikon ”omistajaksi” joka ihastuu eläimeensä olisi liian tulenarkaa laittaa naispuolinen: kun kuvioon lisää vielä postimyyntimorsiamen, soppa on alleviivaavan konservatiivinen. Lisäksi ihmisnaaraan ja peikkouroksen väliset seksikohtaukset voisivat olla aika groteskeja, eikä niissä olisi sitä samaa spontaaniutta ja vahingonomaisuutta kuin ihmisuroksen parissa harhalaukauksessa. Lisäksi ihmissuhteiden kannalta homoyhteisö ja suhteilu miesten välillä ehkä korostaa valta-asetelmien luonnetta paremmin kuin hieman tulehtunut naisten ja miesten välinen pariutumiskulttuuri, eikä turhaan kiinnitä huomiota poteroituneisiin keskusteluasetelmiin.

 

Biologia ja pariutuminen

Osa Enkelin ”rakastumisesta” peikkoon selittyy kirjan lomaan liitetyllä faktapätkällä: oselotit, harvinainen kissarotu on pariutumisvaikeuksissa, ja niille kehitetään feromoneja, sattumalta huomataan että eräs Calvin Kleinin kölninvesi voimistaa niiden pariutumisviettiä. Samaa tapahtuu Enkelin tiedostamatta myös hänelle itselleen: peikko merkitsee reviirinsä feromoneillaan, puolustaa sitä vieraita uroksia vastaan. Myös Spiderman kiinnittää huomiota Enkelin metsäiseen, metalliseen, kiihottavaan tuoksuun, samoin Martes haistaa feromonit Enkelin asunnossa ja tuntee nöyryyttävästi erektion alkavan. Jossain vaiheessa Enkeli tiedostaa ”haluavansa jotakuta”, mutta feromoniselitys jää huomaamatta. Enkeli ymmärtää peikon puolustautuvan vieraita uroksia vastaan, mutta ymmärtämättä jää hänen oma kiintymyssuhteensa peikkoon ja sen syyt.

Mikael on viettiensä vietävissä peikon feromoniarsenaalin edessä, mutta biologia vaikuttaa myös ihmisten välisiin suhteisiin. Mikä saa epäsiistin nörtti-Ecken hakeutumaan Mikaelin lähelle huolimatta siitä että kokee olevansa paljon hänen alapuolellaan? Miksi Mikael ripustautuu Martesiin joka alleviivaa olevansa hetero? Mikä osuus biologialla on ihmisten väliseen pariutumiseen?

Ecke ja Spiderman edustavat Mikaelille resursseja enemmän kuin seksiä. Mikaelin oma libido puolestaan tulee esille hänen suhtautumisessaan Martesiin. Erityisen tärkeä Enkelille on yö Tammerkosken sillalla, jota kuvaillaan kirjan aikana moneen kertaan, ja jonka hän kokee selvästi eroottisesti latautuneeksi. Enkeli kuvailee toistuvasti miten hän muistaa yhteisen aallonpituuden, highfivet ja katsekontaktin, mutta loppukaneettina tulee aina tunneaistimukset ja Martesin erektion muistelu. Biologia voittaa aivot.

 

Yhteenveto

Valtaa on teoksessa kahdenlaista: seksuaalista valtaa sekä henkistä valtaa. Seksuaalinen valta perustuu ennenkaikkea biologiaan, ja alistuja tekee mitä vain saadakseen seksiä. Enkelillä on seksuaalista valtaa suhteessa Eckeen ja Spidermaniin, ja Pessillä on seksuaalista valtaa suhteessa Enkeliin.

Henkisessä vallassa oleva kontrolloi joko elatuksella kuten Pentti tai kirjoilla ja tietoudella kuten Ecke ja Spiderman. Parit Enkeli-Pessi sekä Pentti-Palomita edustavat valtasuhdetta auktoriteetti-alistuja. Enkeli on Pessille auktoriteetti ja omistaja, Pentti on Palomitalle auktoriteetti ja omistaja. Valtasuhteessa taas Enkeli on alistuja suhteessa Martesiin koska Martes pompottelee häntä työn suhteen, ja Ecke ja Spiderman alistuvat Enkelille.

Seksuaalinen valta ja henkinen valta kietoutuvat yhteen siten, että seksuaalista valtaa vaihdetaan resursseihin. Vallan voimakkuus vaihtelee: Pentin valta Palomitaan on niin absoluuttinen että Palomita ei uskalla edes ostaa mitään ilman lupaa, Ecken ja Spidermanin valta Enkeliin taas on minimaalinen että se kutistuu pieniin lahjuksiin. Sekä seksuaalisesti että henkisesti hallitsevat käyttävät asemaansa hyväkseen: Spiderman tietää, että loislääkettä on apteekissa, mutta väittää Enkelille että sitä saa vain eläinlääkäreiltä, saadakseen Enkelin asuntoonsa, Enkeli puolestaan uskottelee haluavansa Spidermania päästäkseen lääkkeeseen käsiksi.

Näkemys edustaa siis varsin tyypillistä nainen-mies -biologista debattia: nainen on haluttava ja seksuaalinen olento, joka kontrolloi haluttavuudellaan miehiä, kun taas mies kontrolloi naisia resursseilla sekä fyysisellä olemuksellaan.

 

Ennen päivänlaskua ei voi blogosfäärissä

”Päähenkilö Mikael on ikään kuin välikappale luonnon ja ihmiskunnan välissä, ja hänen kokemustensa kautta vertaillaan ihmisten omituisuuksia ja luontoa… kuinka kaukana, ja toisaalta kuinka lähellä, toisiaan ne osaavatkaan olla.” (Wervi)

 

”Luonnon ja ihmisen suhde ei koskaan ole yksiselitteinen. Vasta juutalaiskristillinen etiikka on määritellyt, minkälainen ihmisen ja eläimen suhde saa olla. Ennen sitä lajien välistä seksuaalisuutta on pidetty luonnollisena asiana.” (Sinisalo Hesarissa)

 

”Minua kiinnosti ja hämmästytti Mikaelin suhde muihin miehiin. Häntä kusetettiin, hän kusetti ja hänet dumpattiin ja hän dumppasi. Mahtoiko hän hakea lohtua puhumattomasta peikosta? Se ei ainakaan pettäisi häntä.” (Anni)

 

”Peikot olivat ihmismäisiä, kykenivät paitsi tunteiden ilmaisuun, mutta oppivat myös ihmisten tapoja ja kykenivät hurjiin taidonnäytteisiin. Kuitenkin näissä eläimissä oli säilytetty villieläimen luonto, joka puski alituisesti pintaan. Juuri risteymä vaaraa ja inhimillisyyttä teki niistä, niin äärimmäisen kiehtovia.” (Kaleidoscope)

Markkina-arvon realisointi

Teksti on julkaistu aiemmin usarissa.

Markkina-arvo kuvaa henkilöön kohdistuvaa potentiaalista kysyntää pariutumismarkkinoilla. Mitä enemmän potentiaalista kysyntää henkilöön kohdistuu, sitä korkeampi on hänen markkina-arvonsa ja sitä enemmän seksuaalista palkitsemisvaltaa hänellä on. […] markkina-arvo ennustaa, kuinka tasokkaan partnerin henkilö kykenee hankkimaan. (Laasanen: Naisten seksuaalinen valta, s. 99)

Pariutumismarkkinoilla ei riitä huomioida pelkkä kysyntä, sillä pariutumiseen vaikuttaa olennaisesti markkina-arvon realisointikyvyt. Kuvitellaan, että rikas pähkinäallerginen menee kauppaan, jossa myydään vain pähkinöitä. Monta myyjää mutta vain yksi ostaja: ulkopuolinen voisi luulla että ostajalla on hirveästi valtaa myyjiin nähden, koska myyjät voivat vain odottaa kenet hän valitsee. Hänellä on siis suuri kysyntä ja suuri pääoma. Todellisuudessa kuitenkin ostaja ei voi realisoida pääomaansa, sillä se aiheuttaisi liian suuria kustannuksia allergian vuoksi. Suuren pääoman perusteella tehty ennustus ”tasokkaasta ostoksesta” meni siis pieleen.

Pariutumismarkkinoilla huonon realisoinnin tilanteita ovat esimerkiksi ujo, epäluuloinen, ihminen jolla on huonoja kokemuksia vastakkaisesta sukupuolesta tai ihminen, joka ei löydä omaan arvojärjestelmäänsä (esim. uskonnot) sopivaa partneria. Joku voi olla hyvin haluttu partneri ja itsekin halukas pariutumaan, mutta hänen realisointikykynsä ovat heikot. Se on siis tilanne, missä ostaja haluaa hirveästi pähkinöitä ja hänellä on paljon pääomaa, mutta myyjät ovat niin pelottavan näköisiä ettei hän uskalla astua kauppaan.

Markkina-arvoteoriassa miehet nähdään ostajina ja naiset myyjinä, mutta hedelmällisempi näkökulma on tarkastella tilannekohtaisesti pariutumishalukasta henkilöä ostajana ja hänen kohteitaan myyjinä. Sukupuolineutraalina teoria laajentuisi kattamaan myös homoseksuaaliset suhteet. Sosiaalisen vaihdon käsite säilyy, mutta keinotekoinen asetelma miehestä ainoana aktiivisena toimijana poistuu. Markkina-arvoteoriassa kuvitellaan, että naisen tehtävä on vain suostua, mikä ymmärrettävästi aiheuttaa käsityksen siitä, että naiselle pariutuminen on helppoa: jos ei suorita omaa pientä osaansa, voi syyttää vain itseään. Realisointikäsitteen myötä tämä virheellinen käsitys väistyy.

Realisoinnin käsite kattaa sekä miesten että naisten pariutumisongelmat, kun taas pelkkä markkina-arvo nykyisellään sisältää vain miesten ongelmat. Sen mukaan miesten pariutumattomuus on traaginen ongelma, mutta naisten pariutumattomuus on heidän oman vikansa. Yleisimpiä teorian tarjoamia selityksiä parittomalle naiselle ovat: nirsous, itsekeskeisyys, muuten paska luonne tai feminismi. MA-teoria väittää kaikkien naisten saavan seksiä milloin haluavat, eikä ota huomioon naisten erilaisia valintakriteerejä partnerille: ”Jokainen nuori nainen, joka ei ole huomattavan epämuodostunut, voi halutessaan hankkia helposti satoja seksikumppaneita.” (Daniel Moscny, mt. s. 300)

Auki kirjoitettuna Moscnyn lause tarkoittaa tätä: ”jokainen nuori nainen voi halutessaan hankkia helposti satoja seksikumppaneita silloin kun toimii miesten ehdoilla”. Jotta väite olisi totta sellaisenaan, naisten täytyisi haluta toimia miesten ehdoilla eli harrastaa seksiä ilman tunnesiteitä. Täsmälleen samanarvoinen (eli yhtä huono) on väite, että kuka tahansa mies pystyy saamaan halutessaan satoja seksikumppaneita kunhan vain muuttuu naisten mielen mukaiseksi. Ehkä kaikki naiset pystyvät saamaan seksiä miesten ehdoilla, mutta valitettavasti naiset eivät toimi miesten ehdoilla. Naisten ehdot seksille ovat yhtä hyväksyttäviä kuin miestenkin.

Pariutumiseen ei riitä pelkästään markkina-arvo ja realisointi, vaan siihen vaikuttaa myös myyjän ominaisuudet. Pähkinäesimerkissä myyjä, joka seisoo kaupan pimeimmässä nurkassa ja pitää tuotteensa piilossa, ei saa ostajia käyttämään pääomaansa. Vaikka kauppaan tulisi ostaja, jolla on pääomaa ja joka kykenee realisoimaan sen, hän ei osta jos tuotteen hyvät puolet eivät ole näkyvissä. Siksi ei voi pitää pätevänä lainausta: ”On huvittavaa, kuinka kaikki naiset, jotka tiedän, sanovat etsivänsä sensitiivistä ja kilttiä miestä. Sitten he kuitenkin valitsevat itselleen itsekeskeisiä ääliöitä, jotka eivät ole läheskään yhtä kilttejä kuin minä.” (mt, s. 313, siteeraus Urbaniak & Killmann) kun ei tiedetä millä tavalla tarjonta on toteutettu ja millä tavalla naiset näkevät kyseisen miehen verrattuna muihin miehiin.

Pariutuminen on siis nelikenttä (markkina-arvo ja realisointi), jonka jokaisessa kentässä voi olla sekä miehiä että naisia. Kolmas tekijä on se, kuinka paljon ja miten toteutettu muu tarjonta on. (Kaiken varalta huomautan erikseen että nelikentän tekijät sijaitsevat jatkumolla, ei joko-tai -akselilla.)

1. Korkea markkina-arvo, hyvä realisointi -> pariutuu suurella todennäköisyydellä, saattaa olla ”playeri”.

2. Korkea markkina-arvo, huono realisointi -> pariutuu, mikäli ”myyjä” panostaa tarpeeksi huolimatta ”ostajan” huonosta realisointikyvystä.

3. Matala markkina-arvo, hyvä realisointi -> yrittää paljon mutta saattaa turhautua, voi pariutua toisen matalan markkina-arvon henkilön kanssa.

4. Matala markkina-arvo, huono realisointi -> ei yritä ja turhautuu, pariutuminen epätodennäköistä.

Kaksi viimeistä ihmisryhmää ovat markkina-arvoteorian ”tällainen saa olla” -ihmisryhmiä (lähinnä miehiä), joita ymmärretään ja jotka ovat pahojen naisten viattomia uhreja. Ryhmä 1 on markkina-arvoteorian kadehdittu ryhmä joiden pariutumista pitäisi laasaslaisten mukaan vähentää. Kakkosryhmän naiset puuttuvat teoriasta kokonaan, ja naiset jotka eivät pariudu asettunevat useammin tähän ryhmään kuin kolmoseen tai neloseen (koska matalan markkina-arvon naiset pariutuvat kolmosryhmän miesten kanssa).

Kakkosryhmään kuuluva mies pariutuu todennäköisemmin kuin kakkosryhmään kuuluva nainen, sillä naisten joukossa on hyväksyttyä panostaa korkean markkina-arvon mieheen riippumatta tämän omasta panoksesta, ”juosta miehen perässä”. Kakkosryhmänaisen pariutumista vaikeuttaa se, että miesten markkina-arvo on liian matala, he ovat liian arkoja tekemään aloitteita tai vetäytyvät liian nopeasti luullessaan ettei nainen ole kiinnostunut tai saavat helposti matalamman markkina-arvon naisen niin heidän ei ole kannattavaa panostaa huonolla tuloskertoimella.

Naisille tyypillinen pariutumisongelma on riittävän korkean tason miesten niukkuus sekä se, että riman laskeminen ei yleensä auta, koska alemman ja saman tason miehet tekevät aloitteita mieluummin alaspäin, koska ylöspäin aloittelu pelottaa.

Miesten tyypillisiä pariutumisongelmia ovat oman tason naisten vähäisyys sekä se että naiset eivät pariudu alaspäin.

MAT: Kiltit nössöt, rentut pelimiehet

Teksti on julkaistu aiemmin usarissa.

Markkina-arvoteoriassa usein tehty yliyksinkertaistus on, että naisten hyljeksimät alemman tason miehet ovat kilttejä ja viattomia, ja suositut miehet ovat pahoja renttuja. Millä ihmeen perusteella on järkevää ottaa luokittelukriteeriksi ominaisuus (=kiltteys), jolla luokiteltavat itse kuvailevat itseään? Aivan kuin yritysten eettisyyttä arvioitaisiin pr-johtajan esitteen perusteella.

Miten kiltteys määritellään? Ei koskaan lyö? Avaa oven? Katsoo silmiin ja kuuntelee? Puhuu kohteliaisuuksia? Ei noin epämääräistä termiä voi käyttää tieteellisyyteen pyrkivässä teoriassa. Entä miksi sen pitää olla noin polarisoitunutta? Vai pitäisikö olettaa, että kiltteys vähenee naismenestyksen kasvaessa ja päinvastoin, että keskellä sijaitsevat miehet ovat keskimääräisen kilttejä ja keskimääräisen menestyneitä? Missä silloin menee raja, että henkilöä voi sanoa kiltiksi ja hänen naisensaamisperusteensa ovat olleet oikeita eikä huonoja renttuperusteita? Vai onko pariutuminen aina vertailutilanne, joissa naisen valitsee kiltimmän ja rentumman välillä?

Kenen kokemus kiltteydestä on tärkein? Jos esimerkiksi jossain tutkimuksessa saataisiin tulokseksi, että suuri osa parisuhteessa olevista naisista kokee miehensä kiltiksi, mitätöityykö heidän kokemuksensa sillä että laasaslaiset tietävät ehdottomasti olevansa kiltimpiä kuin ne miehet jotka pääsevät helpommin parisuhteeseen?

Kiltteys on yleisesti viljelty termi markkina-arvokeskustelussa. Myös ”Naisten seksuaalinen valta” kirjassa mainitaan tämä sekä esimerkkilainauksissa (”On huvittavaa, kuinka kaikki naiset, jotka tiedän, sanovat etsivänsä sensitiivistä ja kilttiä miestä. Sitten he kuitenkin valitsevat itselleen itsekeskeisiä ääliöitä, jotka eivät ole läheskään yhtä kilttejä kuin minä.”) että teoriaosuudessa (”Naisten parinvalintapäätökset ylläpitävät sellaista mielikuvaa että kiltit miehet eivät kelpaa seksuaalisten suhteiden partnereiksi. Mielikuva voi johtaa naisten huonoon kohteluun…”).

Miksi juuri kiltteys olisi ominaisuus joka ratkaisisi pariutumisen? Onko kiltteys + epäsosiaalisuus pahempi yhdistelmä kuin renttuus + sosiaalisuus? Onko merkitsevänä tekijänä silloin kiltteys vai epäsosiaalisuus vai niiden yhdistelmä? Korreloiko kokemus omasta kiltteydestä epäsosiaalisuuden tai naismenestyksen kanssa, eli jälkimmäisessä tapauksessa mitä vähemmän menestyy, sitä kiltimmäksi alkaa väittää itseään.

Ihmiset pystyvät useimmiten erittäin huonosti arvioimaan mitä vastakkainen sukupuoli heistä ajattelee, erityisesti ne joilla ei käy flaksi. Mahdollisesti joku on omasta mielestään kiltti, mutta mitä se auttaa jos se ei käy mitenkään ilmi vuorovaikutuksessa? Tai jos mies on omasta mielestään kiltti mutta kohteena olevan naisen mielestä ei? Hyvät sosiaaliset taidot omaava kohtelias ihminen mielletään kiltiksi, koska hän pystyy tuomaan kiltteyttään esille. Sen sijaan nurkassa nyyhöttävä nössö ei taatusti ole kenenkään mielestä kiltti, jos kukaan ei pääse näkemään hänen kiltteyttään.

Olen itse sitä mieltä, että vetoaminen omaan kiltteyteensä on vain psyykkinen puolustuskeino, jolla huonon naismenestyksen syy saadaan pois omasta itsestä. Kyse on samasta asiasta kuin silloin, kun huippuälykäs outolintu jurnuttaa että älykkäitä syrjitään työhönotossa, kun firmat palkkaavat mieluummin ihmisiä joilla on hyvät vuorovaikutustaidot. On hyvin yleistä arvostaa omia hyviä ominaisuuksiaan enemmän kuin niitä hyviä ominaisuuksia joita itsellä ei ole. Vastapuolen koetaan valitsevan väärällä kriteerillä: työnantajat sosiaalisuuden perusteella älykkyyden sijaan, naiset jollain muulla perusteella kiltteyden sijaan.

Rentut vs. kiltit on hyvin yleinen stereotyyppi akselilla iltalehti-seiska-juorupalstat. Siksi joistakin saattaa tuntua, että se on ilman muuta totta, että ei voi kuvitellakaan muunlaista maailmaa. Mikään teoria ei kuitenkaan voi ottaa lähtökohdakseen ”kaikkihan sen tietää” -asennetta. En sano, etteikö asetelma periaatteessa voisi olla totta. Siitä pitäisi vain saada tarkempia kriteerejä ja jotain hieman pätevämpää näyttöä kuin seiskan ihmissuhdepalsta.

Kun kysyin, miksi kiltin miehen arvio omasta kiltteydestään on pätevämpi kuin naisen arvio siitä, Laasanen vastasi seuraavasti: ”Minä käytän ”kiltin miehen” kategoriaa erään miestyypin luokitteluun. silloin kyse ei ole siitä, että kiltti mies määrittäisi itsensä kiltiksi, vaan siitä, että kiltin miehen kategoria määritellään ulkopuolelta. [..] kiltti mies ei lähde potentiaaliseen epäkilttiin toimintaan, mitä seksuaaliset aloitteet edustavat.”

Silloin ei voi sanoa, että naiset valehtelevat sanoessaan pitävänsä kilteistä miehistä, vaan kyse on siitä että naisten tarkoittama kiltteys on eri asia kuin se miten miehet kokevat kiltteyden omana ominaisuutenaan. Kiltti mies ja pahis nähdään yksiulotteisen polarisoituneena, että pahis on vallanhimoinen öykkäri joka saa naisia koska käyttää itsekkäästi valtaa naisiin. Ei pidä paikkaansa, että kiltti mies olisi täsmälleen öykkärin vastakohta, että ollakseen kiltti täytyy olla nöyristelevä, nuoleskeleva, itsetunnoton pelkuri.

Seksuaaliset aloitteet siis määritellään lähtökohtaisesti epäkiltiksi asiaksi, vaikka ei varmasti päde, että naiset eivät haluaisi ollenkaan seksuaalisia aloitteita. Haluavat, mutta vain tietynlaisilta miehiltä ja tietynlaisissa tilanteissa. Nainen voi pitää miestä kilttinä, vaikka tämä tekisikin aloitteen. Se ei tarkoita, että naiset valehtelisivat kiltteyskriteeristä. Se tarkoittaa, että naisten kiltteys tarkoittaa jotain muuta, ja että pariutuminen riippuu jostain muusta kuin kiltteydestä.

Markkina-arvoteoria: aloitteet ja markkinapaikat

Teksti on julkaistu aiemmin usarissa.

Markkina-arvoteorian ohessa usein esitetty väite on, että aloitteen teko on kokonaan miesten harteilla.

Miten määritellään aloite? Lasketaanko aloitteeksi vain ääneen lausuttu ”meille vain teille”? Lasketaanko nonverbaalisia viestejä? Jos henkilö A tekee aloitteen, onko mahdollista että henkilö B ei tunnista sitä aloitteeksi jos he eivät tunne toistensa viestintätapoja? Lasketaanko aloitteeksi jos joku sanoo naapurille hississä että kaunis ilma tänään? Onko se aloite vain jos naapuri on puoleensavetävä? Vai onko se jonkinlainen tunnusteleva esialoite? Mikäli näin on, ja tilanteet jatkuvat samaa rataa tunnustelevasti ja soidinmenot etenevät nonverbaalisesta suoraan koskettamiseen, niin missä vaiheessa voidaan sanoa, että on tehty oikea aloite, ja kumpi sen on sitten tehnyt? Jos aloite lausutaan ääneen, niin onko tällaisessa tapauksessa merkitystä vain sillä yhdellä ratkaisevalla lauseella, ja tutustumisjaksoa ei saa huomioida ollenkaan?

Aloitteen tekeminen ääneen on helpompaa silloin, kun kohde lähettää käyttäytymisellään positiivisia nonverbaalisia viestejä. Jos on markkina-arvoteorian mukaisesti totta, että miehet tekevät useammin ääneen lausutun aloitteen, niin naisten kontolle jää se että mies saadaan tekemään aloite. Pitää hakea katsekontaktia, räpsytellä ripsiä, hymyillä ja kikatella nätisti, keikutella pyllyä… no, tajuatte idean. Se on kaukana passiivisuudesta. Kaikissa kasvokkain tapahtuvissa kommunikaatiotilanteissa nonverbaalisella viestinnällä on suuri merkitys, joten sen jättäminen pois pariutumistilanteiden tarkastelusta on selkeä virhe.

Markkina-arvoteorian mukaan naisilla on vähemmän riskejä, mikä mahdollisesti pitää paikkansa siinäkin tapauksessa että nonverbaaliset viestit lasketaan myös aloitteeksi: flirttailu ei sisällä torjumisriskiä samalla tavoin kuin toiveen ääneen lausuminen. Ei kuitenkaan pidä paikkaansa, että naisella ei olisi mitään osuutta aloitteesta, vaan naisten aktiivisuus aloittamisessa on luonteeltaan enemmän nonverbaalista ja piilevää (juttelussa-soidinmenot-käynnissä-mutta-ei-saa sanoa-sitä-ääneen). Toisaalta kommunikaatiossa tapahtuu tulkintavirheitä, jolloin toinen luulee aloitteeksi sitä, mikä toisen mielestä onkin vain normaalia ystävällisyyttä, esimerkiksi hymy on helppo tulkita väärin.

MAT väittää että miesten osa on tehdä aloite ja naisten valita aloitteista. Tätä voi olla vaikea tunnistaa, sillä lähtöoletusta ”mies tekee aina aloitteet” ei sanota aina ääneen, vaan tällaista kuvaa luodaan ikään kuin kulisseissa käsittelemällä pariutumista stereotyyppisen verbaalisen aloitteen näkökulmasta.

Harhakäsitys miesten monopolista aloitteisiin johtuu siitä, että teoriassa on tarkasteltu lähinnä baarikäyttäytymistä ja nettideittailua, mikä ei kuvasta markkinapaikkoja kattavasti. Kirjassa sekä baareille että netille on omistettu oma luku, lisäksi havainnollistajana ja nettikeskustelujen tarkastelussa käytetään esimerkkeinä enimmäkseen baareja. Kirjassa ”Naisten seksuaalinen valta” nettiä ja baaria perustellaan sillä, että niitä on helpoin tutkia. Ongelma kuitenkin on, että baarikäyttäytymistä ei voi yksioikoisesti yleistää muuhun elämään. Ei työntekijöiden osaamistakaan arvioida pelkästään työhaastattelun tai hakemuksen perusteella, samoin baarikäyttäytyminenkään ei anna todenmukaista kuvaa koko henkilöstä. Vielä vähemmän netti kuvastaa todellista käyttäytymistä ja olemusta: erään tutkimuksen mukaan suurin osa kuvaa itsensä keskimääräistä viehättävämmäksi, ja vain hyvin pieni osa (5 %?) sanoo kuuluvansa alimpaan neljännekseen.

Tietyssä mielessä baareja ja nettideittejä on järkevää tutkia, mutta tuloksia ei saa edes piilevästi yleistää suoraan koskemaan normaalia elämää. Ei pariutumismarkkinoiden vaikea tutkittavuus voi olla peruste sille, että väitetään helpommin saatavien tulosten pätevän koko populaatioon.

Normaalielämässä voi käydä niin, että esimerkiksi työtoveruus tai naapuruus syvenee parisuhteeksi, ja tällainen tapaus on luonteeltaan hyvin erilainen kuin suora ehdotus baarissa humalassa kello kolme aamuyöllä. Tutun työ-, harrastus- tai opiskelukaverin kutsuminen kotiinsa lienee helpompaa ja tuloksekkaampaa kuin satunnaisen baarissa tavatun ihmisen, eikä se sisällä oletusta seksistä joko ollenkaan tai ainakaan yhtä vahvana. Aloitteessa ei ole yhtä paljon riskiä tutulle lausuttuna. MA-teorian kannalta tärkeä kysymys on, onko miesten osuus tällaisista aloitteista yhtä suuri kuin suorista ehdotuksista. Mikäli ei ole, oletus miesten yksinoikeudesta aktiiviseen rooliin kaatuu.

Baareissa nonverbaalinen viestintä ei lähde samalla tavoin vähitellen pitkän ajan kuluessa käyntiin kuin normaalielämässä tutustumisen yhteydessä, joten verbaaliseen aloitteeseen edetään suoremmin. Kun aloitteita tehdään henkilöille joita ei kunnolla tunne, sekaan mahtuu väistämättä sellaisia joiden kanssa ei tule toimeen, jolloin suhteiden kariutumisprosentti kasvaa. Kun ääneen lausuttua aloitetta edeltää tutustumisajanjakso, aloitteen tekijällä on jonkinlainen käsitys kohteen toimintatavoista ja parin yhteensopivuudesta, jolloin onnistumistodennäköisyys kasvaa. Varmoja aloitteita normaalielämässä tekevän onnistumisprosentti on suuri, sattuman kaupalla aloitteita baarissa tekevän onnistumisprosentti on pieni.

Laasanen mukaan hyväksyttyjen aloitteiden määrää kasvatetaan tekemällä enemmän aloitteita: ”mitä enemmän aloitteita tekee, sitä useammin käy flaksi.” Tämä ei kuitenkaan päde, mikäli määrää kasvatetaan laadun kustannuksella. Jos keskitasoinen henkilö tekee yhden aloitteen henkilölle, jonka suostuminen on varmaa, onnistumisprosentti on 100. Jos hän sen sijaan tekee sata aloitetta henkilöille, joiden arvelee ehkä suostuvan, onnistumisprosentti voi hyvinkin olla siinä seitsemän tienoilla.

Useimmiten ”aloite” lienee paremminkin prosessi johon molemmat osallistuvat suht tasapuolisesti, kuin yksittäinen teko. Markkina-arvoteorian aloitekäsite sen sijaan liittyy pikadeittityyppiseen ainoastaan seksiin tähtäävään tilanteeseen, jossa osapuolet eivät tunne toisiaan.

”PI-teorian ennusteen toimivuutta ihmisillä on tutkittu muun muassa ottamalla seksikäs nainen ja mies, jotka käyvät kysymässä vastakkaisen sukupuolen vastaantulijoilta, haluaisiko tämä tulla käymään kysyjän luona. 75% miehistä lähtisi, 0% naisista.” (Grönroos)

Tämä on juuri sellainen tutkimus jota ei voi yleistää koko pariutumiseen. Kumpi on yleisempää: tutun tai tutuntutun kanssa pariutuminen vai satunnaisen vastaantulijan iskeminen? Pariutumisen ja aloitteiden yhdistäminen on perusteltua, sillä aloitteiden tavoitteena on pariutuminen (=seksiä tai suhde). Harva kai tekee aloitteita siten, että kun kohde suostuu niin itse sitten kieltäytyykin.

En väitä, ettei periaatteessa voisi olla totta että ihmiset pariutuvat baareissa ja netissä. Se pitäisi kuitenkin jotenkin todistaa ennen kuin niitä voi käyttää koko pariutumiskentän kuvaajana. Baarikäyttäytymisen tutkiminen voi olla hyödyllistä, mutta pitää tietää selvästi selitetäänkö silloin pelkkää baaripariutumista vai koko pariutumista. Nykyään markkina-arvoteoria väittää tutkivansa pariutumista, vaikka ei ole mitään todennettuja perusteita sille että baarit ja netti kuvastaisivat pariutumista edustavasti.