”Koulutuksesta ei saa leikata koska se vaarantaa kasvun” on viime aikoina usein käytetty argumentti jota ei ole juuri kyseenalaistettu. Se otetaan jotenkin itsestäänselvänä että koulutus automaattisesti aiheuttaa vaurautta, mutta unohdetaan perustella tämä yhteys. Esimerkiksi Paavo Arhimäki, Vihreiden Olli-Poika Parviainen, EK:n ekonomisti Simo Pinomaa, johtaja Jari Jokinen TEKin Koulutus- ja työvoimapolitiikka -yksiköstä, Etlan toimitusjohtaja Vesa Vihriälä, joista kukaan ei vaivaudu perustelemaan yksinkertaista faktaväitettä.
”Valtion pitää tarjota sivistystä vaikka se ei tuottaisikaan” on arvokysymys, ja siitä voidaan olla eri mieltä. Sen sijaan ”koulutuksesta ei saa leikata koska se vaarantaa kasvun” argumentista osio ”koulutus aiheuttaa talouskasvua” on faktakysymys joka voidaan osoittaa tutkimuksilla vääräksi tai oikeaksi. Koulutuksen voidaan olettaa olevan investointi yksilölle ja tuottaa yksilölle paremman elintason, mutta valtioiden tasolla yhteys ei välttämättä mene näin.
Lyhyt katsaus tilastotutkimuksiin osoittaa mm. että keskimääräisellä koulutusajalla ei ole yhteyttä taloudelliseen kasvuun ja että kannattaa mieluummin kouluttaa harvoja korkealle kuin kaikille tasa-arvoista koulutusta. Seuraavaksi selvitän tarkemmin mitä tilastotutkimukset kertovat, ja sen jälkeen tarkastelen hallituksen leikkauksia johtopäätösten valossa.
Tilastotutkimukset
Otetaan ensin kaksi spesifiä esimerkkiä. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa luku- ja kirjoitustaito lisääntyivät (1980 – 2004: 40 – 61 %), mutta elintaso laski 0,3 % per vuosi[2]. Koulutuksen paraneminen tuskin oli syy elintason laskuun, mutta se ei kyennyt nostamaankaan sitä.
Sveitsi on yksi maailman rikkaimmista maista, mutta sillä oli merkittävän matala koulutustaso vuoteen 1996 asti (university enrolment rate 16 vs. OECD ka. 34)[1]. Nykyään sen taso on 56, vrt. Suomi 92, Tanska 82 ja merkittävästi köyhemmät maat: Liettua 70, Argentiina 80. (Lähde, Argentiina vuodelta 2012, muut 2013).
Nämä esimerkit osoittavat, että talouskasvussa on liikaa muuttujia, jotta koulutustason parantuminen voisi selittää sitä. Seuraavaksi katsotaan laajempia tilastotutkimuksia.
Gabriel Heller Sahlgren vertaili useita tutkimuksia, jotka kaikki päätyivät samaan tulokseen: keskimääräisellä koulutusvuosilla ei ole mitään yhteyttä taloudelliseen kasvuun[3]. Sen sijaan koulutuksen laadulla oli yhteyttä, käyttäen mittarina testituloksia kuten PISA ja TIMSS. Esimerkiksi Hanushek & Woessman 2008 tutkimuksen (50 maata vuosina 1960-2000) mukaan yhden keskipoikkeaman kasvu testeissä johti 2 prosenttiyksikköä korkeampaan talouskasvuun[3][4]. Sahlgren ei ehdota mitään vastausta Sveitsin tilanteeseen eikä käsittele yliopistojen laatua.
Myöhemmin Hanushek ja Woessman osoittivat, että kyse ei ollut päinvastaisesta kausoliteetistä eli vauraus olisi aiheuttanut parempia testituloksia, vaan kyse oli nimenomaan siitä että koulutuksen laatu aiheutti talouskasvua[3]. Toisessa tutkimuksessa Hanushek ja Woessman osoittivat myös, että 10 prosenttiyksikön kasvu peruslukutaidossa nosti kasvua vain 0,3 prosenttiyksikköä, kun taas saman osuuden kasvu huippuosaajissa nosti kasvua 1,3 prosenttiyksikköä[3]. Sahlgrenin mukaan tämä tarkoittaa, että kannattaa kehittää mieluummin elitististä huippuyksilöiden kouluttamista kuin tasa-arvoista ”kaikille koulutusta” järjestelmää.
Yhteenvetona voisi siis sanoa, että leikkaukset kannattaa tehdä siten että se vähentää korkeakoulutettujen määrää ja korkeakoulupaikkoja, mutta toisaalta ei vähennä koulutuksen laatua, ja elitististen systeemien kehittäminen kannattaa tasa-arvoisia paremmin.
Vertailu hallitusohjelmaan
Hallitusohjelmassa on monta kohtaa jotka iskevät nimenomaan koulutusmääriin. Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten esitys työnjaosta ja tiedekuntien ja tutkimusyksiköiden tiivistäminen tarkoittaa yksikköjen vähentämistä, mikä on määräkysymys. Vahvojen osaamiskeskittymien tukeminen tarkoittaa epäsuosituimpien lakkauttamista – määräkysymys.
Kelpoisuusvaatimusten muuttaminen niin että kandintutkinto käy julkisella puolella, puolestaan on muusta syystä hyvä. Changin mukaan, kun kaikki haluavat yliopistoon, vaatimus korkeammasta koulutuksesta nousee, joka kasvattaa tukea useammille yliopistopaikoille, mikä kasvattaa entisestään koulutustasoa. Jos yliopistoon menevien ihmisten määrä ylittää kriittisen kynnyksen, ihmisten alkaa olla pakko mennä yliopistoon saadakseen edes jonkinlaisen työn. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että yliopistokoulutuksesta olisi enemmän hyötyä, vaan ihmiset tekevät samoja hommia korkeammalla koulutustasolla, lisäksi se vain turhaan siirtää ihmisten siirtymistä työelämään.Suomessa näin on käynyt kandidaatin vs. maisterin tutkintojen kohdalla ja tässä valossa kelpoisuusvaatimusten uudistaminen on kertakaikkiaan välttämätön uudistus.
Changin mukaan koulutusta tärkempää on se, miten hyvin valtio tukee yksilöitä korkean tuottavuuden yritysten perustamiseen. Ja mehän kaikki tiedämme mikä tilanne on Suomessa – yrittäjyydestä ja työnteosta lähinnä rangaistaan yrittäjän olemattomalla työsuhdeturvalla ja hankaloittamalla työnantajuutta kaikin tavoin. Hallitusohjelmassa tätä kohtaa koskee rahoituksen suuntaaminen kaupallisiin ja vaikuttaviin tutkimuksiin. Mikäli kaupallistaminen onnistuu, tämä nostaa tuottavuutta.
Valintakoeuudistus tarkoittanee ensikertalaiskiintiötä, minkä on arveltu johtavan välivuosiin ja opintojen hidastumiseen, mikä ei varmaankaan sen paremmin tuo säästöjä kuin paranna tuottavuuttakaan. Kun muistamme että talouskasvun kannalta elitismi on tasa-arvoa parempi, niin olisi ollut ehkä parempi että sluibailijoilta ja päättämättömiltä estettäisiin pääsy yliopistoihin kokonaan. Kolmannen lukukauden tavoitteena on nopeuttaa valmistumista mutta sen on moitittu hankaloittavan tutkimusta, mikä ei toki tutkijoille ole kivaa, mutta ei varsinaisesti koske argumenttia ”koulutus aiheuttaa kasvua”. Indeksijäädytys puolestaan syö opiskelijoiden elintasoa, mikä voi hidastaa valmistumista jos samalla täytyy käydä töissä, mutta sekään ei koske talouskasvuargumenttia
Ammattikoulujen päällekäisyyksien poistaminen iskee määrään ja ”tehostamiseen kannustaminen” (= vähemmän rahaa) sekä määrään että todennäköisesti laatuunkin. Ammattikoulujen säästöt on tarkoitus kohdentaa enimmäkseen rahoitusuudistukseen, ja sen on epäilty vaikuttavan käytännössä opetuksen laatuunkin. Ammattikorkeoista on jo leikattu niin paljon että lisäleikkauksia tulee vain 4 miljoonaa. Peruskoulua koskevat hallitusohjelmassa mainitut uudistukset näyttävät sisältävän pelkkiä parannuksia, mutta peruskouluun varatusta 40 miljoonasta 30 miljoonaa menee ryhmäkokoihin, mikä kieltämättä voi heikentää laatua. Lukioverkon harventaminen on määräargumentti ja ei siis vaikuta talouskasvuun, mutta toisaalta sielläkin ryhmäkoot kasvavat.
Jos entistä harvemmat pääsevät opiskelemaan ja entistä vähemmän koulutuspaikkoja tarjotaan, nämä eivät kummatkaan ole huonoja juttuja jos laatumomentti toteutuu. Se ei vaaranna kasvua jos entistä vähemmän ihmisiä kouluttautuu, joten yksiköiden lakkauttaminen ja tiivistäminen ei haittaa. Kokonaisuudessaan näyttää siis siltä että korkeakoulujen leikkaukset eivät vaaranna talouskasvua, mutta muilla koulutusasteilla leikataan osittain myös laadusta. Mikäli uudistukset aiheuttavat enemmän koulupudokkaita (jotka menevät töihin eivätkä sossutukien varaan), mutta pienen elitistijoukon korkea koulutus pysyy laadukkaana, talouskasvu ei ole vaarassa.
Luonnollisesti voidaan argumentoida, että koulutuksen tarkoitus ei ole pelkästään aiheuttaa talouskasvua, vaan sillä voi olla sivistyksellisiä ym. tavoitteita. Ihmiset kuitenkin suosivat talouskasvuargumenttia, koska se saa heidät näyttämään viisaammilta. Että he ovat kasvun ja hyvinvoinnin puolella ja hallituksessa istuu lauma idiootteja joka ei tajua mistään mitään. Useimpien mielipiteen taustalla taitaa kuitenkin oikeasti vaikuttaa tuo sivistyksellinen argumentti, mutta he eivät käytä sitä koska se saa heidät vaikuttamaan naiiveilta idealistisilta hörhöiltä jotka eivät tajua talouden realiteetteja.
Minusta ei kuitenkaan pitäisi heitellä ilmaan argumentteja tarkistamatta ensin niiden taustoja. Tekstini osoittaa, että talouskasvuargumentti on osittain virheellinen ja siihen vetoaminen on epätieteellistä ja populistista suosionkalastelua. Pitäisi olla nojaamatta virheellisiin väittämiin ja yksinkertaisesti tunnustaa, että pitää koulutusta itseisarvona riippumatta sen vaikutuksesta talouskasvuun. (Muut syyt mitä keksin leikkausten vastustamiselle ovat ”mistään saavutetuista eduista ei tingitä missään olosuhteissa” sekä opposition ”mitä tahansa teettekin me vastustamme sitä”, mutta tällaista rehellisyyttä lienee turha odottaa.)
Ja suositeltavaa luonnollisesti olisi, että jos koulutuksesta ei leikata niin ehdotettaisiin että mistä sitten.
Lähteet
[1] Chang: https://mafhom.files.wordpress.com/2013/02/23-things-they-dont-tell-you-about-capitalism.pdf, 2011
[2] Pritchett: http://www.ksg.harvard.edu/fs/lpritch/Education%20-%20docs/ED%20-%20Econ%20Growth,%20impact/where%20has%20all%20the%20education%20gone.pdf, 2000
[3] Sahlgren: http://www.adamsmith.org/wp-content/uploads/2014/07/IncentivetoInvest.pdf, 2014
[4] Hanushek: http://educationnext.org/education-and-economic-growth/, 2008
systomykoosi 