Ruoskinta I: Käsitesotku

Käsitteitä joiden merkitystä ei olla ymmärretty tai käytetään sekavassa merkityksessä (vakava ongelma) 

(johdanto)

Menippolainen satiiri muodostuu kontrasteista: hyveellinen hetaira, jalomielinen ryöväri, viisas, joka on samanaikaisesti vapaa ja orja jne. Se käyttää jyrkkiä siirtymiä ja muutoksia, ylhäistä ja alhaista, nousemista ja putoamista, kaikenlaatuisia yhteensopimattomuuksia. Sen kieli näyttää innoittuneelta omasta ”kaksoismerkityksestään” (omasta toiminnastaan ”ulkopuolen” kahdentavana graafisena jälkenä)


Minkä ulkopuoli? Onko kaksoismerkityksen jompikumpi puoli ulkopuoli ja toinen sisäpuoli? Jos näin, niin millä perusteella kumpi on kumpi? Miksi toinen pitää kahdentaa? Miksi se on graafinen, millä tavalla visuaalisuus liittyy tekstiin tai kaksoismerkityksellisyyteen?

Voitaisiin siis tehdä hypoteesi, jonka mukaan jokainen kirjallisten lajien evoluutio on kielellisten rakenteiden tiedostamatonta julkituomista niiden eri tasoilla. Romaani erityisesti tuo julki kielellisen dialogin.

Jokainen evoluutio? Onko evoluutioita monta, sekö ei siis ole yleiskäsite vaan niitä on erilaisia? Miksi ylipäätään pitää käyttää käsitettä luonnonvalinta? ”Niiden eri tasoilla”, eli kirjallisten lajien eri tasoilla vai kielellisten rakenteiden eri tasoilla, ja ne ovat mitä?

Eeppinen logiikka etsii yleistä ottaen lähtökohdaksi erityisen, se olettaa näin hierarkian aiheen rakenteessa. Eeppinen logiikka on kausaalinen ja siis teleologinen: se on uskoa sanan puhtaaseen, kirjaimelliseen merkitykseen.

Mistä rupikonnan rektumista näitä älyllisiä surmanhyppyjä oikein tulee? Kausaalinen tarkoittaa, että jälkimmäinen johtui edellisestä, eli että kupin särkyminen johtui sen tippumisesta. Teleologinen puolestaan tarkoittaa päämääräsuuntautuneisuutta, eli kuppi tippui, koska sen oli määrä särkyä. Nämä eivät ole samoja asioita. Miten kausoliteetti liittyy yleinen vs. erityinen? Miten kausaalisuus ja teleologisuus liittyvät sanan kirjaimelliseen merkitykseen?

Keskiajalla menippolaisia aspekteja piti kurissa uskonnollisten tekstien auktoriteetti, porvarillisella aikakaudella taas yksilön ja tavaroiden absolutismi.

Missä merkityksessä käytetään sanaa absolutismi? ”Itsevaltius, vallan keskittäminen yhdelle henkilölle” vai ”käsitys jonkin tiedon tai arvon ehdottomuudesta”? Miten tavarat voivat olla ehdottomia? Uskonnon auktoriteetti suhteessa teksteihin on ymmärrettävissä, mutta tarkoittaako tavarat sitten jonkinlaista materialismia? Mikä edes on porvarillinen aikakausi? Miksi yksilö ja tavarat rinnastetaan, ovatko individualismi ja materialismi jotenkin sama asia?

Silloin poeettisen kielen mallin ongelmat eivät ole enää viivojen/linjojen tai pinnan vaan tilan ja äärettömyyden ongelmia, jotka on formalisoitavissa joukko-opin ja uuden matematiikan avulla.

Älä raiskaa matematiikkaa. Mitä nuo viivat ja linjat ja pinnat ovat? Miten ne voi formalisoida jos ei tiedä mitä ne ovat? Joukko-oppiin viittaaminen on yhtä tyhjän kanssa, kun ei kerrota miten se käytännössä tapahtuu. Piirretään Venn-diagrammeja teksteistä?

Kerronnallisen rakenteen nykyinen analyysi on jalostunut siihen pisteeseen, jossa se voi rajata pää- tai katalyyttiset funktiot ja indeksit joko sellaisenaan tai informaationa.

Pää- tai katalyyttiset funktiot? Päälyyttiset? Pääfunktiot? Päättiset? Entä ovatko myös indeksit pää- ja katalyyttisiä? Mitä ne indeksit ovat? Katalyytti on karkeasti sanoen aine, joka nopeuttaa kemiallista reaktiota. Onko kerronnalle olemassa jokin juttu, joka nopeuttaa jotakin juttua, ehkä kerronnan ymmärtämistä? Miksi funktiot ja indeksit eivät sellaisenaan ole informaatiota? Mitä ne ovat silloin kun ne eivät ole informaatiota?

Dialogismi, pikemminkin kuin binarismi, saattaa olla tämän aikakauden intellektuaalisen rakenteen perusta. Romaanin ja ambivalenttien kirjallisten rakenteiden vallitsevuus, nuorisoa kiehtova karnevalistinen yhteisöllisyys, kvanttiteoria ja kiinalaisen filosofian herättämä kiinnostus korrelationaaliseen symbolismin vahvistavat tätä hypoteesia vain muutamia nykyajattelun merkittäviä alueita mainitakseni.

Kvanttiteorialla ei varmastikaan tarkoiteta sitä yleisintä merkitystä, en pysty ymmärtämään miten sähkömagneettinen säteily liittyy kirjallisuuteen. Mitä tuokin kiinalainen filosofia tuossa tekee?
Itse asiassa tieteellinen lähestyminen perustuu loogiseen lähestymiseen, joka taas perustuu kreikkalaiseen (indoeurooppalaiseen) lauseeseen, joka perustuu subjekti – objekti -periaatteelle ja etenee identifikaation, determinaation ja kausaalisuuden avulla. Jälkimmäinen näkee itsensä ”vapaamielisenä” ja ”suhteellisena” mutta toimii oman transgressionsa ennalta aavistavan lain alueella; se on siis monologismin kompensaatiota, joka ei siirrä 0-1 -intervallia. Sillä ei ole mitään tekemistä dialogismin arkkitehtoniikan kanssa, joka edellyttää jyrkkää repeytymistä irti normista ja sisältää vastakohtaisten, mutta toisensa poissulkemattomien termien suhteen.

Ah, niin kaunista. Jos joku haluaa selittää tämän minulle niin lahjoitan kymmenen pistettä ja papukaijamerkin.

Tulossa
Ruoskinta II: ”Kaunokirjallinen ilmaisu” eli sekavuus

Mainokset

4 thoughts on “Ruoskinta I: Käsitesotku

  1. ”Menippolainen satiiri muodostuu kontrasteista: hyveellinen hetaira, jalomielinen ryöväri, viisas, joka on samanaikaisesti vapaa ja orja jne. Se käyttää jyrkkiä siirtymiä ja muutoksia, ylhäistä ja alhaista, nousemista ja putoamista, kaikenlaatuisia yhteensopimattomuuksia. Sen kieli näyttää innoittuneelta omasta ”kaksoismerkityksestään” (omasta toiminnastaan ”ulkopuolen” kahdentavana graafisena jälkenä)”

    Kannattavinta olisi varmaan ollut tiivistää koko lause siihen että satiirissa on kohde joka yllättää siinä mielessä että siinä on keskenään ristiriitaisiksi usein nähtyjä asioita. Mutta tällä ei tietenkään saada taiteilijoita mukaan. Eli ulkopuoli on ”yleiset käsitykset” joka on sinänsä obskuuri, mutta vähemmän.

    ”Voitaisiin siis tehdä hypoteesi, jonka mukaan jokainen kirjallisten lajien evoluutio on kielellisten rakenteiden tiedostamatonta julkituomista niiden eri tasoilla. Romaani erityisesti tuo julki kielellisen dialogin.”

    En saa tästä mitään järkeä paitsi vaihtamalla evoluutio -sanan sen etymologian kautta. Eli puhutaan jostain aukikääriytymisestä. Tämänlainen, kieltämättä horoskoopintekijän LSD -kylvyltä vaikuttava kikka johtaa lähinnä siihen että kirjallisuudentulkinta ja genret muuttuvat aikojen kanssa. Tai tulkinnat täsmentyvät. Whatever.

    ”Eeppinen logiikka etsii yleistä ottaen lähtökohdaksi erityisen, se olettaa näin hierarkian aiheen rakenteessa. Eeppinen logiikka on kausaalinen ja siis teleologinen: se on uskoa sanan puhtaaseen, kirjaimelliseen merkitykseen.”

    Tässäkin pitää hylätä yleissivistyksen ja filosofian tuoma järki ja palata Aristoteleeseen. Hänellähän syy oli syy. Teleologia oli yksi syy-seurauksen muoto. Päämäärä ei silloin ”asu tulevaisuudessa” vaan tavoite on ikään kuin nykyhetken tai menneisyyden heiniä ja tulos sitten sen seuraus. Kristevan kunniaksi on sanottava että tämä tulkinta kohottaa hänen tekstinsä täydestä ryönästä johonkin sellaiseen johon lokeroin kaikki Intelligent Design -hörhöt. Onneksi olkoot.

    ”Keskiajalla menippolaisia aspekteja piti kurissa uskonnollisten tekstien auktoriteetti, porvarillisella aikakaudella taas yksilön ja tavaroiden absolutismi.”

    Hän esittänee että ennen teologia ohjasi maailmaa ja nykyään markkinatalous. Kristevan tapa lähstyä asiaa on varsin perinteinen. Yksilöllisyys on hedonismia, ahneutta ja syvyyden hylkäämistä. Ei pidä ihmetellä jos vastaan tulee ”Kristevan kristus” -tyylisiä mietintöjä. Tosiasiassa sitä yrittävät ohjata Kristevan kaltaiset kielelliset manipulaattorit, jotka ”vastustavat materialismia koska se on syntiä” kuten pappisedeltäjänsä. Mutta tästä myöhemmin.

    Tosin ilman tätä uskonnollista aspektia ei voitaisi ymmärtää miksi lainauksissa on pseudomatematiikkaa, jossa viitataan johonkin järkeä suurempaan jota kuitenkin käsitteellistetään. Jossa ääretön on transsendentti. Siis sellaista roskaa kuin ”Silloin poeettisen kielen mallin ongelmat eivät ole enää viivojen/linjojen tai pinnan vaan tilan ja äärettömyyden ongelmia, jotka on formalisoitavissa joukko-opin ja uuden matematiikan avulla.” Salaisuus on se, että salaisuutta ei ole.

  2. ”Dialogismi, pikemminkin kuin binarismi, saattaa olla tämän aikakauden intellektuaalisen rakenteen perusta. Romaanin ja ambivalenttien kirjallisten rakenteiden vallitsevuus, nuorisoa kiehtova karnevalistinen yhteisöllisyys, kvanttiteoria ja kiinalaisen filosofian herättämä kiinnostus korrelationaaliseen symbolismin vahvistavat tätä hypoteesia vain muutamia nykyajattelun merkittäviä alueita mainitakseni.”

    Tässä taustalla on ilmiselvästi yritys korostaa sitä että logiikka on normeja. Tavallinen asenne jossa dialogi ei olekaan kaksiarvoista logiikkaa vaan pitäisi ymmärtää tietämisen sijaan. Kiinalainen filosofia on mukana ilmeisesti sen vuoksi että tässä satiirin lajissa, josta tässä puhutaan, korostetaan sitä että ”jingissä on jangia”, eli puhutaan sekoittuneista versioista. Todellisuus on siis ikään kuin tämänlainen satiiri. Joka on tosi, vaikka siinä on näkemyksiä joita pidetään keskenään ristiriitaisina.

    Allaoleva onkin tämän valossa kauniilla sanavalinnoilla peitetty ad hominem. Kerettiläis-syntisen osoitus. Ja väite että syntinen ei koskaan kohoa synnistään vaan on itsensä vanki ikuisesti. Kykenemätön mallintamaan tätä satiirin lajia josta tässä puhutaan.

    ”Itse asiassa tieteellinen lähestyminen perustuu loogiseen lähestymiseen, joka taas perustuu kreikkalaiseen (indoeurooppalaiseen) lauseeseen, joka perustuu subjekti – objekti -periaatteelle ja etenee identifikaation, determinaation ja kausaalisuuden avulla. Jälkimmäinen näkee itsensä ”vapaamielisenä” ja ”suhteellisena” mutta toimii oman transgressionsa ennalta aavistavan lain alueella; se on siis monologismin kompensaatiota, joka ei siirrä 0-1 -intervallia. Sillä ei ole mitään tekemistä dialogismin arkkitehtoniikan kanssa, joka edellyttää jyrkkää repeytymistä irti normista ja sisältää vastakohtaisten, mutta toisensa poissulkemattomien termien suhteen.” Ei ole muuta normia kuin! Kun on hieno sana on tiedettä, jota ei voi olla. Tässä sitten ollaan kaikki yhdessä menippolaisessa sotkussa, kun kritiikki näyttää yhä enemmän ja enemmän kritiikkinsä kohteelta.

  3. Tässä taustalla on ilmiselvästi yritys korostaa sitä että logiikka on normeja. Tavallinen asenne jossa dialogi ei olekaan kaksiarvoista logiikkaa vaan pitäisi ymmärtää tietämisen sijaan.

    Ymmärtämisestä Kristeva ei puhu missään vaiheessa sanaakaan.

    Kaksiarvoisesta logiikasta puolestaan hän on kahta mieltä riippuen asiayhteydestä: monologia ja dialogia vertailtaessa monologi on yksiarvoista ja dialogi kaksiarvoista mikä oli suunnilleen myös Bahtinin ajatus, ja tässä tapauksessa kaksiarvoisuus on hyvä. Jossain vaiheessa hän kuitenkin vetäisee mukaan Boolen, jolloin kaksiarvoisuus onkin huono juttu, ja esittää vaihtoehdoksi 0-1-2 -logiikan.

    Kristevan tekstien suurin ongelma on että minkäänlaista kokonaiskuvaa on mahdoton luoda. Välillä vaikuttaa kuin teksti olisi Saarikosken kääntämää, välillä että Kristeva ei osaa kunnolla kieltä jolla kirjoittaa, välillä että olen itse jonkinlaisessa ikikrapulassa.

  4. Kristevaa on miltei pakko katsoa siinä ympäristössä missä häntä sovelletaan. Kaksiarvoinen logiikka on hänelle selvästi monesti paha asia, kuten ilmaisitkin. ”Ymmärtäminen” taas liian yksiselitteinen jotta hän sellaista kehtaisi käyttää. Luulenkin että Kristeva ei käytä yhtä sanaa ”kaksiarvoinen” -käsitteellä. Eli määritelmä on nimenomaan homonyymi. Silloin kaksoisstandardia tai ristiriitaa ei ole.

    Toki tämä, kuten kaikki Kristevaa koskeva, on vain tulkintaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s