Markkina-arvoteoria: aloitteet ja markkinapaikat

Teksti on julkaistu aiemmin usarissa.

Markkina-arvoteorian ohessa usein esitetty väite on, että aloitteen teko on kokonaan miesten harteilla.
Miten määritellään aloite? Lasketaanko aloitteeksi vain ääneen lausuttu ”meille vain teille”? Lasketaanko nonverbaalisia viestejä? Jos henkilö A tekee aloitteen, onko mahdollista että henkilö B ei tunnista sitä aloitteeksi jos he eivät tunne toistensa viestintätapoja? Lasketaanko aloitteeksi jos joku sanoo naapurille hississä että kaunis ilma tänään? Onko se aloite vain jos naapuri on puoleensavetävä? Vai onko se jonkinlainen tunnusteleva esialoite? Mikäli näin on, ja tilanteet jatkuvat samaa rataa tunnustelevasti ja soidinmenot etenevät nonverbaalisesta suoraan koskettamiseen, niin missä vaiheessa voidaan sanoa, että on tehty oikea aloite, ja kumpi sen on sitten tehnyt? Jos aloite lausutaan ääneen, niin onko tällaisessa tapauksessa merkitystä vain sillä yhdellä ratkaisevalla lauseella, ja tutustumisjaksoa ei saa huomioida ollenkaan?
Aloitteen tekeminen ääneen on helpompaa silloin, kun kohde lähettää käyttäytymisellään positiivisia nonverbaalisia viestejä. Jos on markkina-arvoteorian mukaisesti totta, että miehet tekevät useammin ääneen lausutun aloitteen, niin naisten kontolle jää se että mies saadaan tekemään aloite. Pitää hakea katsekontaktia, räpsytellä ripsiä, hymyillä ja kikatella nätisti, keikutella pyllyä… no, tajuatte idean. Se on kaukana passiivisuudesta. Kaikissa kasvokkain tapahtuvissa kommunikaatiotilanteissa nonverbaalisella viestinnällä on suuri merkitys, joten sen jättäminen pois pariutumistilanteiden tarkastelusta on selkeä virhe.
Markkina-arvoteorian mukaan naisilla on vähemmän riskejä, mikä mahdollisesti pitää paikkansa siinäkin tapauksessa että nonverbaaliset viestit lasketaan myös aloitteeksi: flirttailu ei sisällä torjumisriskiä samalla tavoin kuin toiveen ääneen lausuminen. Ei kuitenkaan pidä paikkaansa, että naisella ei olisi mitään osuutta aloitteesta, vaan naisten aktiivisuus aloittamisessa on luonteeltaan enemmän nonverbaalista ja piilevää (juttelussa-soidinmenot-käynnissä-mutta-ei-saa sanoa-sitä-ääneen). Toisaalta kommunikaatiossa tapahtuu tulkintavirheitä, jolloin toinen luulee aloitteeksi sitä, mikä toisen mielestä onkin vain normaalia ystävällisyyttä, esimerkiksi hymy on helppo tulkita väärin.
MAT väittää että miesten osa on tehdä aloite ja naisten valita aloitteista. Tätä voi olla vaikea tunnistaa, sillä lähtöoletusta ”mies tekee aina aloitteet” ei sanota aina ääneen, vaan tällaista kuvaa luodaan ikään kuin kulisseissa käsittelemällä pariutumista stereotyyppisen verbaalisen aloitteen näkökulmasta.
Harhakäsitys miesten monopolista aloitteisiin johtuu siitä, että teoriassa on tarkasteltu lähinnä baarikäyttäytymistä ja nettideittailua, mikä ei kuvasta markkinapaikkoja kattavasti. Kirjassa sekä baareille että netille on omistettu oma luku, lisäksi havainnollistajana ja nettikeskustelujen tarkastelussa käytetään esimerkkeinä enimmäkseen baareja. Kirjassa ”Naisten seksuaalinen valta” nettiä ja baaria perustellaan sillä, että niitä on helpoin tutkia. Ongelma kuitenkin on, että baarikäyttäytymistä ei voi yksioikoisesti yleistää muuhun elämään. Ei työntekijöiden osaamistakaan arvioida pelkästään työhaastattelun tai hakemuksen perusteella, samoin baarikäyttäytyminenkään ei anna todenmukaista kuvaa koko henkilöstä. Vielä vähemmän netti kuvastaa todellista käyttäytymistä ja olemusta: erään tutkimuksen mukaan suurin osa kuvaa itsensä keskimääräistä viehättävämmäksi, ja vain hyvin pieni osa (5 %?) sanoo kuuluvansa alimpaan neljännekseen.
Tietyssä mielessä baareja ja nettideittejä on järkevää tutkia, mutta tuloksia ei saa edes piilevästi yleistää suoraan koskemaan normaalia elämää. Ei pariutumismarkkinoiden vaikea tutkittavuus voi olla peruste sille, että väitetään helpommin saatavien tulosten pätevän koko populaatioon.
Normaalielämässä voi käydä niin, että esimerkiksi työtoveruus tai naapuruus syvenee parisuhteeksi, ja tällainen tapaus on luonteeltaan hyvin erilainen kuin suora ehdotus baarissa humalassa kello kolme aamuyöllä. Tutun työ-, harrastus- tai opiskelukaverin kutsuminen kotiinsa lienee helpompaa ja tuloksekkaampaa kuin satunnaisen baarissa tavatun ihmisen, eikä se sisällä oletusta seksistä joko ollenkaan tai ainakaan yhtä vahvana. Aloitteessa ei ole yhtä paljon riskiä tutulle lausuttuna. MA-teorian kannalta tärkeä kysymys on, onko miesten osuus tällaisista aloitteista yhtä suuri kuin suorista ehdotuksista. Mikäli ei ole, oletus miesten yksinoikeudesta aktiiviseen rooliin kaatuu.
Baareissa nonverbaalinen viestintä ei lähde samalla tavoin vähitellen pitkän ajan kuluessa käyntiin kuin normaalielämässä tutustumisen yhteydessä, joten verbaaliseen aloitteeseen edetään suoremmin. Kun aloitteita tehdään henkilöille joita ei kunnolla tunne, sekaan mahtuu väistämättä sellaisia joiden kanssa ei tule toimeen, jolloin suhteiden kariutumisprosentti kasvaa. Kun ääneen lausuttua aloitetta edeltää tutustumisajanjakso, aloitteen tekijällä on jonkinlainen käsitys kohteen toimintatavoista ja parin yhteensopivuudesta, jolloin onnistumistodennäköisyys kasvaa. Varmoja aloitteita normaalielämässä tekevän onnistumisprosentti on suuri, sattuman kaupalla aloitteita baarissa tekevän onnistumisprosentti on pieni.
Laasanen mukaan hyväksyttyjen aloitteiden määrää kasvatetaan tekemällä enemmän aloitteita: ”mitä enemmän aloitteita tekee, sitä useammin käy flaksi.” Tämä ei kuitenkaan päde, mikäli määrää kasvatetaan laadun kustannuksella. Jos keskitasoinen henkilö tekee yhden aloitteen henkilölle, jonka suostuminen on varmaa, onnistumisprosentti on 100. Jos hän sen sijaan tekee sata aloitetta henkilöille, joiden arvelee ehkä suostuvan, onnistumisprosentti voi hyvinkin olla siinä seitsemän tienoilla.
Useimmiten ”aloite” lienee paremminkin prosessi johon molemmat osallistuvat suht tasapuolisesti, kuin yksittäinen teko. Markkina-arvoteorian aloitekäsite sen sijaan liittyy pikadeittityyppiseen ainoastaan seksiin tähtäävään tilanteeseen, jossa osapuolet eivät tunne toisiaan.
”PI-teorian ennusteen toimivuutta ihmisillä on tutkittu muun muassa ottamalla seksikäs nainen ja mies, jotka käyvät kysymässä vastakkaisen sukupuolen vastaantulijoilta, haluaisiko tämä tulla käymään kysyjän luona. 75% miehistä lähtisi, 0% naisista.” (Grönroos)
Tämä on juuri sellainen tutkimus jota ei voi yleistää koko pariutumiseen. Kumpi on yleisempää: tutun tai tutuntutun kanssa pariutuminen vai satunnaisen vastaantulijan iskeminen? Pariutumisen ja aloitteiden yhdistäminen on perusteltua, sillä aloitteiden tavoitteena on pariutuminen (=seksiä tai suhde). Harva kai tekee aloitteita siten, että kun kohde suostuu niin itse sitten kieltäytyykin.
En väitä, ettei periaatteessa voisi olla totta että ihmiset pariutuvat baareissa ja netissä. Se pitäisi kuitenkin jotenkin todistaa ennen kuin niitä voi käyttää koko pariutumiskentän kuvaajana. Baarikäyttäytymisen tutkiminen voi olla hyödyllistä, mutta pitää tietää selvästi selitetäänkö silloin pelkkää baaripariutumista vai koko pariutumista. Nykyään markkina-arvoteoria väittää tutkivansa pariutumista, vaikka ei ole mitään todennettuja perusteita sille että baarit ja netti kuvastaisivat pariutumista edustavasti.
Mainokset

One thought on “Markkina-arvoteoria: aloitteet ja markkinapaikat

  1. Tässä kyllä komppaan sinua ihan sikana. (Ikävää, että jo tämä itsessään yleensä vähentää väittesi uskottavuusarvoa.) Minun on aivan pakko huomauttaa, että ”flirtti” on nimenomaan naisten aluetta samalla tavalla kuin ”iskeminen” miesten hommaa. (Sanojen stereotyyppisimmissä ja heteronormatiivisimmissa määritteissä.)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s