King ja pahuus

Harva kirjoittaa yhtä kypsästi ja analyyttisesti pahuuden ja hyvyyden tulkinnanvaraisuudesta ja ”epärajallisuudesta” kuin King. Ei niin, että moralisoisi niitä, jotka tekevät pahaa. Ei myöskään niin, että ruikuttaisi uhrien puolesta. Kingin teoksissa väkivallantekijä on vastuullinen toimija, joka silti on inhimillinen ja samaistumisen kohde. Uhrius ja syyllisyys voivat olla myös samassa henkilössä.


Väkivalta on vaikea aihe. Oikeastaan lähes ainoa keino kertoa ilman ruikutusta miltä se tuntuu, on fiktio. Kaikki ne tuhannet Näin Selviydyt Narsistisesta Läheisestä -oppaat – en väheksy uhrien kokemuksia, mutta kirjallisena tavarana ne ovat hiiren pissan arvoisia. Ikävä kyllä sama ominaisuus pätee myös useimmissa fiktioteksteissä. Ne haiskahtavat tunnustuksille, syyttelyille, ruikutukselle, itsesäälille. King onnistuu kertomaan väkivallasta ilman että lukija tuntee itsensä terapeutiksi. Kirjastopoliisissa Sam Peebles on lapsena tullut raiskatuksi ja sen vuoksi ei aikuisena pysty pitämään ihmissuhteitaan. Raiskauksesta on vaikea kirjoittaa sortumatta pateettisuuteen. King onnistuu tässä parhaiten kaikista kirjailijoista joita olen lukenut.

Kingin vahvuus on kuvata sitä vihaa ja pelkoa, mitä uhrina oleminen aiheuttaa. Traumat kuvataan sivulauseissa, uskottavasti, ei tarpeettomasti paisutellen, eikä myöskään säälien. Henkilön nykyiseen persoonaan vaikuttaneet tapahtumat kirjoitetaan puolihuolimattomasti arkipäiväisten tapahtumien oheen – niinhän ne oikeassakin elämässä ovat. Vaikka ihmiselle olisi tapahtunut mitä, silti on aina vaan keitettävä kahvia ja vietävä roskat. Tarpeellista tavaraa -teoksessa (sivuhenkilö) Nettie kävelee kauppaan ja hätkähtää myyjää kuin tämän ostotarjous olisi ollut väkivaltauhkaus, Nettie pyytää lupaa jopa mennä vessaan ettei kukaan vain suuttuisi hänelle. Myöhemmin Nettien työkaverit mainitsevat muun keskustelun ohessa mitä tytölle on sattunut. Oho, maailma ei kaatunut.

Vaikka fantasiassa ja kauhussa on hyvin vahva perinne mustavalkoisesta hyvä – paha -asettelusta, Kingin teoksissa pahuus on monisyisempää. Joissain on sorruttu perinteiseen mörkötyyliin. Kuten Tukikohdassa, jossa Randall Flagg, ei-aivan-ihminen, edustaa absoluuttista pahaa. Flagg-teemaa mukaillaan useissa muissakin kirjoissa, kuten Mustassa tornissa, ja usein pahuuden henkilöitymä on nimikirjaimiltaan R.F. Nämä teokset ovat kokonaisuudessaan pääsääntöisesti olleet Kingin heikoimpia esityksiä mitä henkiseen kypsyyteen tulee.

Ne Kingin teokset, joissa pahuus sijaitsee tavallisissa ihmisissä, henkilön teot ja persoonallisuus muotoutuvat vähitellen olosuhteiden vuoksi. Joskus henkilö on täysin toisten ihmisten tai oman mielenterveytensä heiteltävänä, toisissa taas selvästi moraalinen toimija joka tekee itse päätöksensä. Kuitenkin myös jälkimmäisessä olosuhteet ovat sellaiset joiden ansiosta lukija ymmärtää paremmin henkilön ratkaisua. Voiko kukaan tosissaan alkaa moralisoida Carrieta tai Charlenea? Ihmisten on helppo vihata Matti Saarta ja Pekka-Eric Auvista, mutta romaaneissa voi näyttää tappajan inhimilliset puolet.

Pyro- ja telekinesiaa realistisemmin murhaajaa kuvataan Kosketuksessa. Lopussa Johnnyn ampuessa Stillsonia muut näkevät miehen hirviönä/pahiksena/hulluna – mutta tarinan aikana lukijalle on selvinnyt, että Johnny on se kiva kaveri, sankari joka pelastaa maailman kolmannelta maailmansodalta, Stillson on hirviö. Lukijan omaksi tulkittavaksi jää, ajatteleeko hän tulevaisuuteen näkemisen olevan todellista ja että Johnny on sankari, vai ajatteleeko Johnnyn olevan häiriintynyt, tai breivikmäinen ideologian vuoksi murhaava. Jälkimmäisessäkin tapauksessa lukija silti näkee asian Johnnyn kannalta: Johnny ei omasta mielestään ole kieroutunut murhanhimoinen hullu vaan vilpitön ja uhrautuva pelastaja. Suomalainen vertaa Johnnya Schaumanniin: monille Bobrikovin murhaaja oli kansallissankari, virallisesti uutisoitiin terroriteosta.

***

King on hyvä kirjoittaja. Suorastaan vaarallisen hyvä. Mikäli hänen juonenkehittelynsä olisivat tuuman verran huonompia, kirjallisuusinstituutio olisi kelpuuttanut hänet lakeijakseen. Viihdekirjallisuudessa ollaan totuttu toimintaan ja jouheasti soljuvaan juoneen. King täyttää nämä kriteerit – pahaksi onnekseen. Vakavassa kirjallisuudessa juonenkehittely ja teksti saavat olla huonoja, kunhan kirja on Älykäs ja Syvällinen ja Symbolinen yli äyräidensä. King täyttää myös nämä kriteerit. Mutta koska lukija tempautuu hyvin kehitellyn juonen mukaan, muuta kirjallista arvoa on vaikea nähdä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s