Doña Quijote, osa VI: Taistelu tuulimyllyjä vastaan

Osa 1

Doña Quijote nukahti. Hän näki unta. Unessa hän käveli kylän läpi, jossa oli useita tuulimyllyjä. Toiset myllyt olivat koristeellisia, toiset pelkistettyjä, jotkut ornamentaalisia, jotkut mahtipontisia. Joihinkin myllyihin mennessään talonpojat tekivät ovella ristinmerkin. Myllyjen siivet liikkuivat tuulessa, jauhinkivi pyöri ja vilja jauhautui. Myllyjen erilaiset ulkonäöt eivät haitanneet niiden toimimista. Ihmiset myllyjen ympärillä tekivät kukin töitään, ja kun he tarvitsivat viljaa he menivät talonpoikien luo ja ostivat tai vaihtoivat.
   – Miksi jauhat viljaa, kysyi Doña eräältä talonpojalta.
   – Se on Jumalan minulle määräämä työ, mies vastasi.

Doña käveli eteenpäin, ja saapui toiseen kylään. Tässä kylässä osa myllyistä oli hempeitä kukkaismyllyjä tai jylhiä maisemamyllyjä, osa hyvin karkeita ja rumia – syöpyneitä, palaneita, likaisia. Myllyt kuitenkin toimivat ja jauhoivat viljan kuten edellisessäkin kylässä. Ero kylien välillä oli siinä, että ihmiset näyttivät osoittavan erityistä huomiota talonpojille, ja talonpojat suorittivat jauhamisen hyvin dramaattisesti. Doña näki, miten joku mies kulki haltioituneen näköisenä myllyyn ja takaisin. Aina hänen ulos tullessaan ihmiset hurrasivat ja kumarsivat häntä.
   – Mitä te teette, kysyi Doña.
   – Tuo mies on nero. Hän osaa taikoa karkeista jyvistä hienoja jauhoja.

Osa talonpojista ei näyttänyt haltioituneelta, vaan tuskaiselta. He raahustivat myllyihinsä, voihkivat ja vaikeroivat. Muut ihmiset seurasivat hartaan ihailevana ja myötätuntoisena. Jotkut talonpojat toivat jauhonsa ulos oudonvärisissä säkeissä, eivätkä ihmiset huolineet ostaa niitä. Doña kuuli ihmisten epäilevän, että jauhot voisivat olla hiekalla jatkettuja, tai peräti myrkytettyjä, kun ne näyttivät ulospäinkin niin oudoilta. Kun nämä hyljeksityt talonpojat jättivät säkkinsä avoimiksi, kenen tahansa otettaviksi, ennen pitkää saapui joku joka oli riittävän ennakkoluuloton kurkistaakseen pussiin ja kokeillakseen millainen vaikutus näillä jauhoilla oli.

Doñasta tuntui aika oudolta, että yksinkertainen jauhaminen näin nostettiin jalustalle, mutta uskonsa kullakin. Ihmiset saivat joka tapauksessa puuronsa keitetyksi ja leivänsä leivotuksi.

Doña Quijote saapui kolmanteen kylään. Kylässä oli ilmeisesti tapahtunut jokin onnettomuus, sillä myllyt olivat melkein kaikki rikki. Ihmiset olivat laihoja, näköjään nälkään kuolemaisillaan. Jostakin myllystä puuttui siivet, toisista katto, jolloin vesi satoi sisään ja pilasi jauhot. Erään myllyn jauhinkivi vaati, että ihmiset survovat sormensa viljan keralla. Joistakin myllyistä puuttui jauhinkivi kokonaan, ja talonpojat vain käyttivät viljan sisällä ja toivat saman viljan takaisin. Ihmiset yrittivät valmistaa niistä leipää, mutta eihän siitä hyvää tullut. Ihmiset tulivat onnettomiksi ja sanoivat, etteivät he ymmärrä tätä uutta viljaa. Talonpoika väitti, että he eivät vain osanneet suhtautua siihen oikealla tavalla. Ihmiset mutisivat jotain epämääräistä ja menivät koteihinsa sanoen vaimoilleen ja lapsilleen, että vilja kyllä muuttuisi jauhoiksi jos he vain yrittäisivät ymmärtää.

Erään mäen laella ei näkynyt myllyä lainkaan, vaan sen paikalla kasvoi pitkää heinää. Mäen juurella oli oppineen näköinen seurue, joka keskusteli myllyteoriasta. He kertoivat toisilleen miten ovi toimi, miten lattia, miten jauhinkivi ja miten seinälaudat. He teoretisoivat miltä jauhot maistuisivat. Heidän mielestään kokonaisuus oli oikein onnistunut ja avartava. Doña yritti ymmärtää, mistä he puhuivat.

   – En minä näe myllyä ensinkään! hän väitti.
   – Katsos, tämä on uutta lajia. Se mylly on tuolla ruohojen keskellä.
   – Onko kukaan koskaan saanut sieltä jauhoja?
   – Ei ole. Tärkeintä on se, että olemme saaneet tänne näin hienon ja erikoisen myllyn.

Doña pudisteli päätään ja jatkoi matkaansa. Pian hän tuli kylän reunamille, jossa seisoi, kauempana muista, ihan tavallisen näköinen mylly. Ovella seisoi kyttyräselkäinen, rahvaanomainen eukko, joka myi jauhoja. Doñan silmiin jauho näytti ihan normaalilta. Hän jäi odottamaan nähdäkseen, mikä oli vialla tässä myllyssä, olivathan koko muunkin kylän myllyt jotenkin pielessä. Pian hän näkikin, että sama mies joka oli ostanut jauhamatonta viljaa aikaisemmasta myllystä, tuli paikalle. Mies hiipi varovasti puitten suojassa. Hän veti hupun päähänsä ja osti nopeasti yhden säkillisen jauhoja. Doñaan törmätessään hän nolostui.

   – Minä vain… Sinun täytyy ymmärtää, minulla on viisi lasta jotka tarvitsevat ruokaa, hän selitteli.

Doña Quijote lähti hänen mukaansa. Perhe keitti puuron nopeasti, lapset söivät innoissaan mutta vanhemmat häpeillen. Kun paikalle saapui vieras, perheen isä heitti nopeasti rahvaanomaisesta jauhoista kielivät likaiset puurokattilat syrjään ja esitteli ylpeänä vieraalle jauhamatonta viljaa, joka oli niin uutta ja ihmeellisen luovaa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s