Doña Quijote, osa IV: Etiikka

Osa 1

Sancho ja Doña Quijote huomasivat taideperformanssista kertovan julisteen, joka kuulemma olisi jotain uutta ja ihmeellistä. Doña Quijote innostui. Ehkä hän täältä löytäisi sielunsukulaisen? Doña ja Sancho päättivät mennä seuraamaan performanssia.


Performanssin tekijöiden taiteilijanimet olivat Ruoska ja Talonpoika. Performanssi oli kuvaus ihmiskunnan rappiosta ja se ilmensi postmodernin ihmisen sieluntuskaa monitulkintaisen maailman syövereissä. Performanssi eteni niin, että Ruoska seisoi kasvot seinää vasten raapien reisiään ruoskan kahvalla. Talonpoika puolestaan istui lattialla ja tökki akvaariossa olevaa hamsteripesuetta haarukoilla ja muilla epämääräisillä esineillä. Minkkiturkkeihin pukeutuneet katsojat esittivät viisaita analyyseja siitä, miten hamsterin kärsimys peilautuu ihmisen eksistentialismiin ja laajentaa ihmisenä olemisen kokemusta.

Doña Quijote suorastaan suuttui.
   – Raakalaiset, hän huusi. – Tuo ei ole taidetta, se on silkkaa eläinrääkkäystä. Toiset katselijat vilkuilivat häntä paheksuvasti. Ei taidetapahtumissa sovi elämöidä, he toruivat. Ei taidetta voi arvioida sen eettisen ulottuvuuden perusteella. On väärin rajoittaa taidetta sillä vanhoillisella ja taantuneella käsityksellä, että taiteen pitäisi noudattaa jotain moraalia, eihän edes ole olemassa mitään universaalia moraalia vaan kaikki on täysin subjektiivista, ja sen minkä yksi arvioi epäeettiseksi on toisen mielestä täysin hyväksyttävää.

   – Mutta entä lait, huudahti Doña Quijote turhautuneena. – Ei kai taide sentään voi rikkoa lakia?

Katselijat hymähtelivät ylenkatseellisesti moiselle kypsymättömälle lausahdukselle. Viimeistään tässä vaiheessa kaikki jo tajusivat Doñan vajaamielisyyden.

   – Katsos, laitkin ovat jonkun subjektiivisesti määrittelemiä, ei taiteen pidä rajautua yhteen maailmankatsomukseen, vaan täytyy sallia kaikki mikä voi kuulua johonkin maailmankatsomukseen ja sitäpaitsi kaikki muukin pitää sallia.

Doña Quijote ei enää kestänyt. Hän mojautti Talonpoika-nimistä taiteilijaa pärstään, sieppasi hamsterit ja karkasi. Vietyään ne turvaan löytöeläinkotiin Doña palasi hakemaan Sanchoa performanssipaikalta. Siellä häntä odotti kauhea näky. Ruoska ja Talonpoika istuivat nyt molemmat lattialla ja söivät paria hamsteria elävältä. Suolet venyivät hamsterien takaruumiista, kun ne vikisivät kuolinkouristuksissaan.

Doña Quijote itki. Toiset katselijat selittivät, mikä jutun idea oli. Performanssin tarkoitus oli herättää katsojissa erilaisia reaktioita. Kun joku pahastuu siitä, kuten Doña äsken, toisten katselijoiden taidekokemus syvenee heidän havaitessaan kypsymättömän näkemyksen performanssitaiteeseen. Jos taiteelle asetetaan turhia eettisiä rajoja, taidekokemus jää syventymättä.

Sancho sanoi Doñalle, ettei tämä saa rajoittaa toisten ilmaisunvapautta oman ahtaan maailmankatsomuksensa vuoksi. Doña kysyi, missä menee raja.
– Eläinrääkkäys? Itsensä viiltely? Lapsiporno? Raiskaus? Puukkotappelu? Menen ja poltan Kiasman taiteilijoineen niin teen sekä performanssin että palveluksen ihmiskunnalle, kun he pääsevät eroon taiteesta, jonka perusperiaate on laaduttomuus. Breivikin olisi pitänyt nimittää itsensä taiteilijaksi niin kukaan ei olisi korvaansa notkauttanut.

Osa 5

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s