Analyyttinen vs. mannermainen filosofia

Analyyttisen ja mannermaisen filosofian perusteiden pitäisi kuulua joka ikisen tieteilijän oppimäärään. Mannermainen filosofia korostaa että totuus rakentuu sen kuvaamisesta, ei ole objektiivista totuutta. Strategiana sillä on painottaa suuria (ts. kuolleita) ajattelijoita, diskurssi on perinteisesti ollut rönsyilevää, mikä usein johtaa hölynpölyyn. Analyyttinen filosofia taas korostaa argumentatiivisuutta ja yksiselitteisyyttä ja on luonnontieteisiin kallistuva. Eroja on selvitetty tarkemmin tässä artikkelissa.

Jaoin aikaisemmin ajattelun humanistiseen ja luonnontieteelliseen, mutta se oli huono jaottelu. Se implikoi tieteenalojen luonteen olevan niin perustavanlaatuisesti erilaisia, ettei humanistisista tieteistä voisi koskaan tulla tieteellisiä samassa mielessä kuin luonnontieteistä. Jaottelu siis oletti, ettei kirjallisuudentutkimuksesta tule ikinä vakavasti otettavaa. (Jee, nyt voi) Lisäksi myös humanistisissa tieteissä on ankaraan argumentatiivisia teorioita.

Erottelu on tietysti hyvin pelkistävä, eivätkä esimerkiksi mannermaisen filosofian sisäiset suuntaukset paljoakaan muistuta toisiaan. Lisäksi wikiartikkelissa kritisoidaan nimittämistä. Minustakin nimet on huonosti valittu mutta toisaalta sillä ei ole väliä, voihan niitä nimittää vaikka A-ajatteluksi ja M-ajatteluksi, kunhan jonkin nimityksen niihin saa. Itseasiassa taidan nimittää niitä tästä lähtien siten, sillä en jaksa joka ikinen kerta kirjoittaa pitkää nimeä. M- ja A-ajattelu eivät ole pelkkien filosofisten kysymysten tutkimista, vaan ne ovat kaikkien teorioiden ja kaiken tieteellisen ajattelun takapiruina.

M-suuntauksia ovat esimerkiksi fenomenologia, hermeneutiikka, eksistentialismi, psykoanalyysi, strukturalismi, jälkistrukturalismi, postmodernismi, dekonstruktio, marxilainen filosofia. Näistä inhoan erityisesti postmodernismia, sillä se on mörkö, joka nielaisi taiteen ja paskansi sen viemäriin. Psykoanalyysilla taas on tiedostamattoman käsitteen kautta vahva asema ajattelussani. M-tyyppistä subjektiivisuuden huomioimista tarvitaan monissa asioissa, mutta sen strategioille on tyypillistä mennä kukkaiskielen kera päin halkopinoa. M-ajattelussa ei ole mitään vikaa, mutta useimmat M-strategiat ovat kelvollisia vain siinä mielessä kuin runot tai näytelmät ovat kelvollisia tieteen esitystapoja.

A-strategioita tarvitaan ehdottomasti minkä tahansa teorian testaamisessa sekä käsitteenmäärittelyssä (sivuhuomio: Kristeva ei käytä selkeästi määriteltyjä käsitteitä vaan sökeltää jotain himasmaista sillisalaattia. Lue siinä sitten.). Sen sijaan A-strategioita ei kannata yrittää määrittelemään vaikkapa etiikkaa ja [tämä ajatus on kesken, kirjoitan sen joskus loppuun jos jaksan]

Jaottelu selvensi huomattavasti, miksi kirjallisuudentutkimus vaikuttaa niin epätieteelliseltä: se perustuu M-ajatteluun ja käyttää M-strategioita kuten hölynpölyismiä. Kirjallisuudentutkimus on liian monesti pelkkää kielellistä kermavaahtoa ilman minkään valtakunnan painoarvoa tai edes minkäänlaisia merkityksiä.

Kirjallisuudentutkimuksen ei kuitenkaan ole pakko olla hölynpölyä. Romaaniteoreetikko Mihail Bahtin ei kirjoittanut hölynpölyä, vaikkei tiukan analyyttinen ollutkaan. Bahtinin ”selittäjä”, toisin sanoen epäselventäjä Julia Kristeva kirjoitti pelkkää napanöyhtää. Kirjallisuudentutkimus on degeneroitunut valtavasti Bahtinin ajoista. Myös esimerkiksi feministiset teoriat perustuvat usein M-ajatteluun, siinä missä miestutkimus (tekstiotantani tosin on suppea) on A-strategisempaa.

En tiennyt että näin kaunis jaottelu on olemassa. Olisin säästynyt monelta päänsäryltä jos olisin tiennyt. Tämähän on niin perustavanlaatuinen erottelu ajattelussa että ihmettelen suuresti etten ole missään törmännyt tähän. Toki olen lukenut monia filosofeja niistä joita lueteltiin kyseisten suuntauksien edustajiksi, mutta en muista nähneeni tällaista kokonaiskuvaa. Olenko kulkenut laput silmillä?

Luonnontieteiden pakolliset filosofiakurssit käsittelevät pelkästään A-filosofeja, sama pätee sivuaineeseeni kognitiotieteeseen. Kirjallisuudessa taas lähes kaikki ajattelu pohjautuu M-ajatteluun sekä erityisesti M-strategioihin. Mitä ihmeen hyötyä on lukea yksittäisiä filosofeja tai edes mitään tieteitä jos ei tiedä millaiseen ajatteluperinteeseen heidän teoriansa perustuvat?

Aiheuttaa päänvaivaa yrittää hyväksyä sekä A että M. A-ajattelijat ovat yleensä niin tiukkoja rajaamaan, että M-ideoista ei sallita mitään. Malliesimerkki on Ruukinmatruuna, jonka mukaan kaikki psykologia pitäisi lakkauttaa (mutta luonnontieteilijöiden harrastelijamainen keittiöpsykologisointi on toki sallittua). Itse en vedä noin tiukkaa rajaa, vaan hyväksyn selitysmalleiksi myös M-ideat.

Tosiasia kuitenkin on, että M-strategiat ovat usein huonoja. Jos ajatellaan sukupuolta A-tyyppisesti, sukupuolia on 2 plus reunatauhka. Sade Kondelinin mukaan sukupuolia on 19 683. No, variaatioita sukupuolen ilmentymistä varmasti on useita. Sukupuolikromosomien perusteella määrittäminen on kuitenkin yhtä relevantti näkökulma ja paljon helpompi tutkia. Ennusteiden tekeminen on hankalaa, jos ei saa päätellä 20-vuotiaiden naisten ostavan e-pillereitä suuremmalla todennäköisyydellä kuin samanikäisten miesten.

Havainnollistan A:n ja M:n samanaikaista relevanttiutta seuraavalla analogialla: Stephen Kingin Rappion kesä kertoo eittämättömän pätevästi mielen vähittäisestä rappeutumista. Se valaisee mahdollista yleistysrakennetta yksittäistapauksen kautta. Se ei ole tiedettä vaan valaisee asiaa tunteiden ja intuition kautta. Psykologia tekee saman asian käsitteiden, luokittelujen ynnä muun kautta. Molemmat ovat kuitenkin relevantteja näkökulmia henkiseen rappioon.

Sama pätee negatiivisessa merkityksessä. Suopursut kukkivat -kirjan päähenkilö on epärealistinen, karikatyyrinen, yksinkertaistettu. Se on huonoa kirjallisuutta. Samoin Julia Kristevan Sana, dialogi ja romaani on epäselvää jaarittelua ja ainoastaan sotkee Bahtinin käsitteitä. Sisältö on ehkä hämärästi sinnepäin, mutta strategia on surkea. Suopursut kukkivat ja Kristeva ovat relevantin ajattelutavan kehnoa sovellusta.

Huomatkaa, että en väitä M:n ja A:n samanaikaisuuden olevan universaali totuus. Se on korostetusti mielipide. Voin kuvitella yhteiskunnan jossa on vain A-ajattelua. Voin kuvitella yhteiskunnan jossa on vain M-ajattelua. Voin kuvitella yhteiskunnan, jossa on vain kirjallisuustyyppistä yksittäistapausajattelua ja juonellistamista. Olen tietoisesti sitä mieltä, ettei kannata jämähtää yhteen ajattelutapaan vaan noukkia joka paikasta kaikki hyöty niin paljon kuin vain irti saa. Se on hyvin antoisaa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s